23. Omaishoitajuus

23. Omaishoitajuus

Suomi ikääntyy kovaa vauhtia. Jo nyt päivystykset ovat ruuhkautuneita osin siksi, että hoivapaikkoja, jonne vanhuksia päivystyksestä pitäisi ohjata, ei ole riittävästi. Myös hoitohenkilökunnasta on kova pula. Onkin tärkeää varmistaa, että omaishoito on mahdollista kaikille, joille se on sopiva hoitomuoto ja

20. Asumispalvelut

20. Asumispalvelut

Tähän asti kunnat ovat vastanneet erilaisten asumispalvelujen tarjoamisesta niiden tarpeessa oleville asukkailleen. Koska kyse on sosiaalipalvelusta, siirtyy tämäkin toiminto hyvinvointialueille.  Asumispalveluja tarvitsevat asukkaat, jotka eivät esimerkiksi vammaisuuden, iän, terveydentilan tai päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi ilman apua kykene itsenäiseen asumiseen tai

3. Kuljetuspalvelut

3. Kuljetuspalvelut

Lain mukaan kunnan on tarjottava kuljetuspalvelua niille vammaisille ja iäkkäille, jotka eivät pysty liikkumaan julkisilla kulkuneuvoilla. Heille toimivat kuljetuspalvelut ovat elintärkeitä sujuvan arjen pyörittämiseksi. Espoossa otettiin käyttöön vuoden alusta paljon huolia herättänyt Kulkukeskus -malli. Aiemman Lähitaksin sijaan kuljetuksia alkoi välittää