8. Kulttuuri

8. Kulttuuri

Kuinka tylsää elämä olisikaan ilman kulttuuria? Koronapandemian yhteydessä ei ehkä hahmotettu kuinka tärkeä osa yhteiskuntaa kulttuuri oikeastaan onkaan ja kuinka monen ihmisen toimeentuloon kulttuuritoiminnan sulkeminen lopulta tulisi vaikuttamaan.  Kulttuuri typistetään usein joksikin ylimääräiseksi kivaksi, josta voi tiukan paikan tullen leikata.

Lähikirjastojen kohtalon vaalit

Lähikirjastojen kohtalon vaalit

Kirjastot ovat asukkaiden kohtaamispaikkoja, olohuoneita ja työtiloja. Suuret aluekirjastot ovat mahdollistaneet laajat kirjastopalvelut hyvien kulkuyhteyksien päässä. Samalla reissulla on voinut hoitaa asioinnit niin neuvolassa, kuin ruokakaupassakin. Lähikirjastojen merkitystä ei voida kuitenkaan vähätellä: ne ovat asuinalueidensa sydämiä. Ne ovat paikkoja, joihin

Espoosta hiilineutraali 2030 -kaupungin strategia on hyvin Vihreä

Viimeisen kuukauden espoolaiset valtuutetut ovat työstäneet kaupungin strategiaa eli Espoo-tarinaa. Lopputulos on vihreästä näkökannasta erittäin hyvä. Tässä muutamia nostoja: – Subjektiivinen päivähoito-oikeus, josta viime kaudella taistelimme kahteen kertaan, päätetään säilyttää. – Kouluilla ja päiväkodeilla on toimivat tilat, ja sisäilmakohteiden ja hätäväistöjen

Espoo nukkumalähiöstä kulttuurikaupungiksi, valtuusto 9.11.2015

Valtuutetut kävivät yllättävän yksimielisen ja innostuneen keskustelun kulttuurin merkityksestä kaupungille ja kehuivat kilvan hyvin laadittua KulttuuriEspoo 2030 -ohjelmaa. Siinä kulttuuri nähdään laajemmin koko yhteiskuntaa lävistävänä liimana ja toimenpiteitä on mietitty kaupungin kohtaamien megatrendien kautta. Tällaisina megatrendeinä ohjelmassa pidetään luonnonvarojen niukkenemista, väestön muutosta