3. Joukkoliikenne

3. Joukkoliikenne

Tänään vihdoin ja viimein avautui Länsimetron jatke ja metrolla toden totta pääsee Kivenlahteen. Tämä on valtavan iso asia läntiselle Espoolle, jossa on käynnissä monia kaupunkikehityshankkeita.  Viiden uuden metroaseman myötä jatkossa yhä useampi espoolainen voi asua hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä.

11. Terveyskeskukset

11. Terveyskeskukset

Ehkä eniten huomiota aluevaalien yhteydessä on saanut kysymys siitä, missä terveyskeskukset sijaitsevat jatkossa. Terveyskeskukset ovat suurimmalle osalle meistä tuttuja vaikkapa silloin, kun pitää hakea lääkärintodistuksia, käydä erilaisissa seulonnoissa tai saada vaikkapa antibioottikuuri. Myös Espoossa terveyskeskusten sijainneista on käyty paljon keskustelua

Espoonlahden uimahallin peruskorjaus ja laajennus etenee!

Espoonlahden uimahallin peruskorjaus ja laajennus etenee!

Valtuusto päätti eilen 22.3.2021 hyväksyä Espoonlahden uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman. Kokouksessa äänestettiin kolmen vaihtoehdon kesken: Pohjaesitys: Ve1b + kaupunginhallituksen tekemä lisäys siitä, että samalla toteutetaan myös ulkoallas ja ulkotilat, mutta alkuperäisellä VE1B:n kustannuksella, mikä tarkoittaisi hankkeen laadun karsimista muuten.