Rauha valikoitui viimeisen joulukalenterini luukun teemaksi, sillä tämä vuosi on muistuttanut raadollisella tavalla siitä, mikä on lopulta tärkeintä. Se on rauha. 

Suomi on profiloitunut ulkopolitiikassa vahvana rauhanvälittäjänä ja sillä tiellä kannattaa jatkaa. Kaikki toimet, joilla ennaltaehkäistään konflikteja, palkitsevat moninkertaisesti. Sota Ukrainassa on osoittanut, miten laajoja vaikutuksia sodalla aina on miljooniin ihmisiin. Ei vain sotilaisiin ja heidän läheisiinsä, eikä vain kriisialueiden siviileihin, vaan myös pakolaisia vastaanottaviin maihin sekä kaikkiin, jotka kärsivät sodasta aiheutuneesta ruoan puutteesta tai energiakriisistä. 

Kehitysyhteistyö, jolla vahvistetaan ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja autetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, ei ole “vain” ihmisten auttamista jossain kaukana. Se on osa laajempaa rauhantyötä, josta on hyötyä meille kaikille. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat luonnonkatastrofit sekä naisten tai vähemmistöjen sortaminen, ovat juuri niitä kipinöitä, joista myös konfliktit syttyvät.

Suomen puolustuksesta huolehtiminen on tae sille, että myös täällä säilyy rauha. Puolustusliitto Natoon liittyminen vahvistaa entisestään viestiä siitä, että Suomeen ei kannata hyökätä. Rauhan ajatuksen tuleekin pysyä vahvasti mukana myös Suomen ollessa osa Natoa.

Konflikteja kannattaa ehkäistä myös täällä Suomessa. Mielestäni presidentti Ahtisaari on tehnyt hienoa työtä viedessään konfliktinratkaisutaitoja kouluihin. Jokainen voi oppia reagoimaan erimielisyyksiin ja provikaatioihin rakentavammin. Olen katsonut ihaillen myös, miten ulkoministerimme Pekka Haavisto kohtaa ihmisiä toritapahtumissa. Hän kuuntelee ja löytää yhteyden jokaisen kanssa, vaikka lähtökohdat olisivat kuinka erilaiset. Ja siitähän kai rauhanvälityksessäkin on pohjimmiltaan kyse.

Rauha merkitsee myös sisäistä rauhaa. Joulussa mielestäni parasta on se, että se pakottaa rauhoittumaan läheisten tai itselle mieluisen tekemisen pariin. Minulle yksi mieluisimmista jouluperinteistä on ollut 1000 palan palapelin teko. Se, jos mikä, antaa täydellisen sisäisen rauhan. 

Rauhallista joulua kaikille!

Kirjoitus ilmestyi osana vuoden 2022 joulukalenteriani, jossa pureuduin ajankohtaisiin poliittisiin teemoihin, joista mielestäni oli syytä puhua ennen kevään 2023 eduskuntavaaleja. 

24. Rauha
Tagged on: